*

BOGON MIETTEITÄ

KAI IDÄSTÄ ON HYVÄÄKIN TULLUT?

Otsikko viittaa tarinaan neuvosto-eestiläisestä tv-meteorologista, jonka viimeiset sanat ruudussa olivat: " Idästä lähestyy voimakas myrskykeskus; mutta milloinkas sieltä mitään hyvääkään on tullut". TV-ura päättyi sitten siihen. Tarina tuskin on tosi - vaikka enhän voi ihan varma olla. Saas nähdä miten käy blogin kirjoittajan.

Viime sunnuntaina oli ilma niin täynnä itärajan takaa tullutta savua ettei meinannut eteensä nähdä. Tein havainnot sen päivän aikana Kajaanissa, Lahdessa ja Helsingissä, joten mistään paikallisesta ilmiöstä ei ollut kyse.

Viranomaisten tiedottaminen on samaa tasoa kuin Tsernobylin katastrofin aikoihin: "ei tässä mitään hätää ole, savu ei ole vaarallista, ei palo Suomeen leviä". Näyttää siltä, että jo valvontakomission aikana 1944-47 opitut tavat ovat lujassa. 

Olisi korkea aika siirtyä rehelliseen ja avoimeen tiedottamiseen. Sen pitää olla ilmansuunnista piittaamattoman neutraalia. Pahoja asioita tapahtuu joka puolella.

Koska asiat eivät voi olla vain yhdellä tavalla, niin julistankin tässä hauskan kilpailun: kertokaapa näillä sivuilla idästä tulleista hyvistä asioista, sillä ei kai asia niin voi olla ettei niitä ole?

Aloitan itse: isoisäni tuli tosiaan idästä joskus v 1915. Onneksi lähti, muuten minä sammuttelisin nyt käsipelillä palavaa metsää siellä jossakin. Mutta eipä silloin ollut rajaakaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (30 kommenttia)

Käyttäjän mctimo kuva
Timo Korpelainen

Aurinko taitaa olla ainoa...

J. Gagarin

Kyl mä kerran tapasin yhden Natalin ...

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

#1 Eikä sekään tule idästä vaan me käännymme itää kohden (tellus pyörii vastapäivään).

Idästä tulleista asioista kertova kirja (Pietari, eurooppalainen kulttuurikaupunki) luetteloi aika paljon asioita, joita ilman en tohtisi olla.
(Benjamin Volkov, suomentanut Seppo Heikinheimo, Otava 1995).

Pienempänä luin Kouvolan kirjastosta (jonka edustalla on idästä tulleen Unto Seppäsen**, Evakko-kirjan kirjoittajan, patsas) kaikki Venäjän klassikot enkä vieläkään ole unohtanut niiden viestiä.

Irkutskista sain hienon idean, joka vieläkin on toteuttamatta. Sauna, jossa kiukaana on pirun iso kivi, jota lämmitetään päivän-pari. Makoisempia löylyjä en ole tainnut kokea - tosin vodka, joka sekin tulee idästä, saattoi jotain muistikuvaa hioa.

Niin, se sauna tulee myös idästä.

Kommunismi, sellaisena kuin sen Marx ja Engels pähkäilivät (kumpikaan ei tule idästä), sai niin kirkkaan laboratorion Venäjällä ja Neuvostoliitossa, että sen koommin sitä ei ole tarvinnut soveltaa kuin Kuubassa (ja nyttemmin kalpealla aavistuksella Venezuelassa). Joskus esimerkki varoittavana toimii paremmin kuin myönteisenä?

** Unto Seppäsen poika toimi ansiokkaasti UKK:n adjutanttina ja kirjoitti kokemuksistaan aika räväkän kirjan. Parhaita UKK-historioita, suosittelen.

Niin että on siinä puolensa, että tellus vääntyy 24h / vrk itää kohden.

(20% suomalaisten geeneistä on käynyt ryssän kirnun läpi, joka on varmaankin jkv hämärtänyt geeneissämme olevaa neandertal-osuutta, jonka puolestaan sanotaan olevan merkittävin syy, miksi oksidentissa ollaan niin pirun tyhmiä aika ajoin)

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

#3: se mitään vastapäivään pyöri...Eppur si muove...myötäpäivään!

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

"Suomi on kasvattanut rooliaan huumausaineiden kauttakulkumaana. Venäjän viranomaisten mukaan huumeiden salakuljetus Suomen kautta Venäjälle on lisääntynyt hiljalleen viimeisen viiden vuoden aikana, kertoo Timo Virtanen, joka toimii pohjoismaiden poliisi- ja tulliyhdysmiehenä Pietarissa."

Ex oxidentae lux!!

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo

Eräs kuuluisa DJ Hesassa 80-luvulla: "Tämä biisi on tullut meille juuri eilen Amerikasta, sieltä mistä kaikki muukin hyvä tulee niinku Cokikset ja hampurilaiset. Idästä meille ei tule muuta hyvää kuin aurinko."

Juhani Putkinen

En tiedä, että idästä (Venäjältä) olisi tullut mitään hyvää.

Dari-anne Suomalainen

Ne savut ja hyvät asiat.

Saimme kuitenkin ylhäältä rajuilmat ja rankkasateet, jotka puhdistivat ilmaa Suomenmaassa.

Olemmeko korkeammassa kädessä kuitenkin.

Rankkasateet olisivat toki voineet osua Moskovan seudulle ja sammuttaa tulipalot, miksi ne eivät sitä tehneet ?
Luin jostain, että Moskovassa kuolee 700 ihmistä vuorokaudessa savuhaittojen takia.

Heidi Tuominen

Mitäkö hyvää?
Nukkumatti, Mishka (Moskovaolymppialaisten maskotti), isoäitini, ihania satuja (yhtenä esimerkkinä: Ivan ja ikiturma), maatuskat, Lomotov, kommunismi, koirani, musiikkia (esimerkkinä miljoona, miljoona ruusua tai Leningrad cowboys ja punaarmeijan kuoro), Putin (vaikka ei se tänne tule kuin käymään), kissa ja koirarotuja, kirjallisuutta, taidetta, ruokaa (esim. borssi keitto), sähköä ja paljon, paljon muuta! Nyt täytyy kohta alkaa järjestämään synttäreitä, mutta ehkä jossain vaiheessa, jos blogin vielä löydän, kerron lisää, jos muille ei MUKA tule mitään mieleen!

Käyttäjän mctimo kuva
Timo Korpelainen

"ihania" satuja = kommunismi
Leningrad cowboys = suomalainen yhtye

-propaganda vailla vertaa, se tulee kyllä mieleen, ja valtava byrokratia ja korruptio, tosin nuo eivät ole ns. hyvää, mutta ovat olemassa. Toivottavasti eivät tule Suomeen enempää kuin mitä nyt on...

"jos muille ei MUKA tule mitään mieleen!" Juu, ei tule. Mitään hyvää.

Ja joku kapinen piski ei todellakaan ole mitään hyvää...ja nukkumatti, hoh hoijaa..

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

Olisipa se somaa, jos Bogo illalla, saunan jälkhen (ei liikaa kuivaa lämpöä ja vettä kiukaalle, be careful!) reflektoisi vähän kysymykseensä saamiaan vastauksia: tuliko idästä mitään?

Käyttäjän mctimo kuva
Timo Korpelainen

Jaaha, ei ole kommunistit hereillä...tai sitten ei vaan yksinkertaisesti ole mitään hyviä asioita tullut siltä suunnalta.. :)

Heidi Tuominen

Timo korpelainen: Leningrad cowboys JA punaarmeijan kuoro!!!! Et tainnut nuorempana vielä olla kiinnostunut maailman menosta? Satukirjoija lueskelen lapsilleni ja kuniimmat sadut on kyllä sieltä Venäjältä. Kapinen piski???!!!

Käyttäjän mctimo kuva
Timo Korpelainen

Leningrad cowboys on suomalainen bändi:
"Leningrad Cowboys
(1987– )

Tiedot
Tyylisuunta: rockmusiikki
Tyylilaji: rock and roll
folk rock
Kotipaikka: Suomi
Laulukieli: englanti
Sivusto: leningradcowboys.fi
Jäsenet
Tipe Johnson laulu
Sakke Järvenpää laulu
Vesa Kääpä kitara
Teijo "Twist Twist" Erkinharju rummut
Pemo Ojala trumpetti
Ykä Putkinen kitara
Silu Seppälä basso
Antti Snellman saksofoni
Mauri Sumén kosketinsoitin

Levy-yhtiöt
Johanna / Megamania / AMT
Sony BMG

Leningrad Cowboys on vuonna 1987 perustettu, Sleepy Sleepersistä muotoutunut rockyhtye. Jäsenille tunnusomaista ovat pitkät "hiussarvet" sekä yhtä pitkät kengät. Varsinkin alkuaikoina yhtyeelle oli myös tunnusomaista soittaa tunnettuja länsimaisia rock-kappaleita ja niiden ohella venäläisiä kansanlauluja uudelleensovitettuina.

Yhtyeen jäsenet olivat aluksi suurilta osin Sleepy Sleepersistä tuttuja. Vuosien varrella kokoonpano on muuttunut lähes täysin. Terzo Mondo-albumin aikana yhtyeessä soittavat Twist Twist Erkinharju (rummut), Tipe Johnson (laulu), Sakke Järvenpää (laulu), Vesa Kääpä (kitara), Pemo Ojala (trumpetti), Ykä Putkinen (kitara), Silu Seppälä (basso), Antti Snellman (saksofoni) ja Mauri Sumén (kosketinsoittimet)."

Puna-armeijan kuoro on venäläinen. Pravda. Mutta nuo kaksi yhdessä esiintymässä ei tee niistä molemmista venäläisiä?

Jep. Kapisia elukoita on tullut venäjältä kautta aikojen.

Ei setä vittuile, setä neuvoo.

:))

Heidi Tuominen

Timo hyvä: ei tuo Leningrad cowboys olisi ollut mitään ilman esiintymisiä punaarmeijan kuoron kanssa. Itse en sitä ennen koko cowboysseja kuunnellut, enkä ole kuunnellut sen jälkeenkään kuin vahingossa.
KAPI:
"Kapi on eläinten tauti, jota aiheuttaa syyhypunkki (Sarcoptes scabiei): Kapia esiintyy eniten koirilla, ketuilla ja sioilla; syyhypunkista on omat alalajinsa näille eläinlajeille (var. canis, var. vulpis ja var.suis), mutta kettujen kapi voi aiheuttaa oireita myös koirille. Myös ihmisille syyhyä aiheuttava punkki on saman lajin alalaji. Sikakapi on lääkityksillä saneerattu monista jalostussikaloista. Sarcoptespunkit voivat satunnaisesti tarttua muihinkin eläinlajeihin mikäli eläinkontaktit ovat läheiset.
Kapin yleisin oire on voimakas kutina. Ensin iholla on pieniä pisteitä, jotka voi nähdä koiran vatsan alla missä karva ei ole tiellä. Myöhemmin koira raapii ihonsa rikki, karvat lähtevät ja iho paksuuntuu ja tummuu."
Ja täti ei neuvo vaan vittuilee ;) Koirallani ei ole koskaan ollut kapia!

Jorma Tapio (nimimerkki)

Islannin tuhkapilvi tuli lännestä, eikä natottuneet nykypoliitikot uskaltaneeet tuomita.

Petri Krohn

Väinö Linna kuulema aikanaan arvioi, että parasta kirjallisuuskritiikkiä Suomessa koskaan oli 100 000 neuvostotykkiä Karjalan kannaksella.

Petri Krohn

Ei tietenkään pidä unohtaa sitä, että eurooppalainen korkeakulttuuri saapui Suomeen Pietarista.

Käyttäjän mctimo kuva
Timo Korpelainen

Уважаемые Хайди, se puna-armeijan kuoro ei ole mitään ilman Leningrad Cowboysia....

Ok, sepä mukavaa että sun sekarotuinen piski on välttynyt siltä! :)

No, Täti, olisko sulla heittää jatkoa tuohon listaan? Alku ei oikein vaikuttanut lupaavalta.

Hmmm...mites olis vaikka....Lada!

Ladan mainos 70-luvun alkupuolelta." Yhdistettiin etelän lämmin temperamentti ja avaruustekniikan taitajien kylmä järki, tulos on laatuauto Lada."

http://www.youtube.com/watch?v=AsDNAY3lsHE

Olen sanaton!

J. Gagarin

#21:

60-luvun alussa oli Konelan TV-mainos: "Moskvitsh - levinnein auto maanteillämme!"

Käyttäjän mctimo kuva
Timo Korpelainen

22.
http://www.youtube.com/watch?v=ROvVgUVK5xg

"Kaverin faija valehteli meille pikkupojille Mossestaan että sen kori oli tehty syväjäädytetystä kaalista Neuvostoliitossa.Me ihmeteltiin että kaikkeen se sosialismin tiede pystyykin !"

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

#9.
Nukkumatti ei kyllä käsittääkseni ole edes kansansatuna venäläistä alkuperää ja se meidän tuntema pikkukakkosen nukkumattikin on itäsaksalainen.

Mutta olen ehdottomasti samaa mieltä kuin Petri Krohn (#20.) ettei suinkaan Pietarin merkitystä Suomelle tule väheksyä. Kerran olin kuuntelemassa tosi mielenkiintosita luentoa siitä, millainen merkitys taloudelle Pietarilla oli 1800-1900-lukujen vaihteessa. Kauppa-alue kun ylti aina tänne Pohjois-Kurjalan itkuvirsikunnaille saakka, mikä toi kyllä sitä hyvinvointia ja hieman ylimääräistä vaurautta.

Hapankaali on yksi parhaita asioita, joita idästä on tullut. Ja onhan sieltä muutenkin tullut kirjallisuutta ja hyvää musaa. Mie tykkään kovasti siitä Rahmaninovista.
Moni rajaseudun yksinäinen poikamies olisi yksin koko ikänsä, jos ei idästä löytyisi naisia. Vaikka heitä siitä pilkataan, niin ehdottomasti se on merkittävä ja hyvä ilmiö :)

Lisäksi tunnen erään ihan huippu hyvän tyypin, joka isoisoisä on tullut tänne laukkuryssänä. On myöskin muistettava, että ilman Repolasta tulleita pakolaisia ei Lieksassa olisi aikoinaan ollut yrittelijäitä kauppiaita, joiden vaikutus on edelleen merkittävä. Tosin Repolaa henk. koht. pidän vähän sellaisena "Pohjois-Karjalan" itäisenä kuntana. Valitettavasti se ei saanut Suomeen sitten kuitenkaan kuulua :(

Heidi Tuominen

Kiitos Helena korjauksesta. Aina olen kuvitellut nukkumatin Venäläiseksi!
Koira EI ole sekarotuinen. Jatketaan siis listaa:
Balalaikka, adoptioit, maakaasu+öljy, systema, sputnik (tosin ei tullut suomeen), samovaari, biosfäärioppi, elementtirakentamisarkkitehtuuri, turistit, Muksis...

Käyttäjän mctimo kuva
Timo Korpelainen

Niiimpä niin Heidi, asiat ei aina ole niinkuin kuvittelee niiden olevan :)

Balalaikka = pravda

adoptiot = no, onko adoptio venäläinen alunperin, en tiedä. Mutta jos sinä tiedät niin kerro!

maakaasu+öljy = pravda. Mutta mielestäni Suomen ei tulisi olla riipuvainen venäläisestä kaasusta tai öljystä, siis minusta se ei ole hyvä asia.

systema = Venäläinen taistelu- ja itsepuolustustaito, ymmärrän kyllä että ihannoit venäläistä väkivaltaa, minä en. Siis ei hyvä asia, taaskaan.

sputnik (tosin ei tullut suomeen) = heh heh..vastasit jo itse tuohon...

samovaari = pravda. Mutta sitä ei tosin juurikaan käytetä Suomessa.

biosfäärioppi = voipi olla, en tiedä

elementtirakentamisarkkitehtuuri = Rooman Pantheon on tunnetuin varhainen betonirakenne. Uudelleen betonia ryhdyttiin käyttämään 1800-luvulla Portland - sementin keksimisen jälkeen ja käyttö levisi nopeasti 1900 - luvulla. Suomessa betonin vanhimpia käyttökohteita ovat taidokkaasti valetut portaikot, jotka ovat edelleenkin käytössä lähes kaikissa vuosisadan vaihteen kivitaloissa. Erikoisuutena voidaan mainita myös Ateneumin julkisivun veistokset vuodelta 1866. Eli en sanoisi että se olisi venäläinen innovaatio.

turistit = ?????????

Muksis = venäjäksi: чебурахнулся,( pudota kömpelösti) se nimetään Muksikseksi. Hohhoijaa.... :)

No, hyvä ettei se piski ole sekarotuinen.Se tästä vielä puuttuiskin. Mutta piski se on silti.

Heidi Tuominen

Adoptioilla tarkoitin lähinnä niitä perheitä jotka saanut lapsen Venäjältä.
TIMOLLE OMISTETTU

Heidi Tuominen

Siis tämä:
Mä tulin tropiikista, viidakon uumenista
kun appelsiinilaivaan mä satuin joutumaan

Mä olen pikku Muksis, niin pienen pieni Muksis
oi saanhan lahjan, lakupatukan

Kun minut tänne tuotiin, mä jouduin lelupuotiin
mä olin outo juttu, ei mua tajuttu

Luo Gena-krokotiilin me teimme seurapiirin
Oon yhä kummajainen, vaan yksin enää en!

Käyttäjän mctimo kuva
Timo Korpelainen

27&28.
Большое спасибо Хайди!
Следите за хорошую работу! Evyrybody должны знать, как Россия является плохой .. и когда люди читают свою историю они увидят его еще лучше. Простите меня, мой русский не так хорош, но я пытаюсь ... Привет от Казахстан!

PS.Но список готовых сейчас?

Heidi Tuominen

Kiitos Timo. Tiedän että historianväärennykset ovat esimerkiksi Suomessa arkipäivää,itse en niin jaksa asiasta kiinnostua, mutta kehotan kääntymään esim Johan Bäckmanin blogeja lukemaan jos asia noin kovasti kiinnostaa.
Venäjä ei ole paha, toisaalta Venäjän samoin kuin Suomen historiassa on tilanteita missä on toimittu väärin.
P.S Jatkan listaa heti kun myönnät, ettei koirani ole piski ;)

Tuula Hölttä

Bogo: "Kai idästä on hyvääkin tullut."

Jos tarkoitat idällä nykyisen itärajan takana olevaa aluetta, niin sieltä tuli mm. v. 1918 punaorvoksi jäänyt isoäitini ja hänen toisen maailmansodan aikana Suomen Suojeluskunnan sotilaspoikiin kuulunut isäni. Mielestäni he ovat "hyviä idästä tulleita".

Ihmettelen näitä nykyisiä v. 1918 asioita jatkuvasti murehtivia "itkupillejä". Oma isoäitini joutui punaorpona kokemaan kaiken tuon ja sen lisäksi pakenemaan aikuiseksi kasvettuaan perheensä kanssa Karjalasta Neuvostoliiton 30.11.39 aloittamaa hyökkäyssotaa, ja vielä senkin jälkeen, kun oli perheensä kanssa palannut kotiseudulleen Suomen liitettyä v. 1941 eduskunnan yksimielisellä päätöksellä suurvallan ryöstämät alueet takaisin Suomen valtioon, hän joutui uudelleen pakenemaan kotiseudultaan 1944.

Suurvalta ryösti ja tuhosi heiltä kaiken sen, mitä he olivat onnistuneet rakentamaan kotiseudulleen, jossa heidän sukunsa oli asunut jo kaukaisen Novgorodin ajoista alkaen.

Tämän lisäksi he saivat Kanta-Suomessa kuulla olevansa vain pelkkiä "ryssiä" tai "natseja tai fasisteja" puhujasta riippuen. Kukaan ei koskaan välittänyt heidän oikeuksistaan.

Käyttäjän mctimo kuva
Timo Korpelainen

Toimituksen poiminnat